Varsinainen maantieajoharjoittelu aloitetaan siis, mikäli mahdollista, jo maaliskuun alkupäivistä. Niinä päivinä, jolloin ilmat suinkin sallivat, lähdetään pyörä mukana maantielle. Ja vaikk'ei pyöräily tällöin olekaan suinkaan vielä nautintoa, on kuitenkin ajettava, nimenomaan siitä syystä, että jälleen totuttaisiin istumaan pyörän satulassa. Myöskin kevään voimakkaaseen ilmaan tottuminen alusta
alkaen merkitsee paljon.
Raul Hellberg, 1937
Maaliskuun harjoitteluteemat
Haasteita on ollut. Sitkeitä sairastelujaksoja on mahtunut alkuvuoteen maaliskuun puoliväliin mennessä jo kaksi eli vuosi on alkanut vähän katkonaisesti. Kuitenkin ehjiäkin urheiluviikkoja on mahtunut mukaan. Harjoittelua on tavallisena viikkona ollut 7-8 tuntia viikossa. Enemmän tunteja on ollut tarkoitus tehdä mutta arkielämän haasteet pienten lasten kanssa on tulleet välillä vastaan. Toisaalta määrät on olleet merkittävästi suurempia kuin mitä edellistalvina. Näitä määriä on kyllä varaa lisätä kevättä kohti.
Hellbergin ohjeet alkutalvelle olivat erittäinkin epämääräiset ja avoimet tulkinnalle. Kevyttä liikkumista, voimistelua, peruskunnon ylläpitoa ilman suorittamista. Tämä toteutui mielestäni varsin hyvin tänä talvena.
Maaliskuun ohjeet taas ovat paljon selkeämmät, ja Hellberg antaa jo tarkempia ohjeita ja tunti- ja kilometrimääriä. Olen hieman myöhässä näiden ohjeiden toteuttamisesta, koska viimeisin flunssa iski juuri tähän maaliskuun alkuun kun harjoitteluinto oli huipussaan. En anna sen kuitenkaan masentaa ja sovellan maaliskuun ohjeita nyt ainakin 3 tai 4 viikkoa ennen kun keskityn huhtikuun ohjeisiin.
Hellberg painottaa vielä maaliskuullekin kävelyn merkitystä, vaikka pyörä on jo kaivettu varastosta:
Maaliskuun alusta lisätään kävely harjoituksia 4 kertaan viikossa ja nämä kävelyharjoitukset voidaan suorittaa mihin aikaan päivästä tahansa. Kenelle ei sovi aikainen aamu, hän kävelköön illalla tai päivällä.
Pyörällä ajaminenkin alkaa näin maaliskuussa toden teolla:
Ajoharjoituskertoja sovelletaan nyt jo viikkoon 2—3. Matkat ovat mahdollisimman lyhyitä, vaihdellen 10—25 km. Sunnuntaisin voidaan järjestää — jos ilma on vähänkään suotuisa — 30—40 km:n harjoitusajo.
— Ajonopeus on näihin aikoihin vielä sivuseikka — pääasia on, että jo maaliskuusta lähtien totutaan määrätyt tunnit olemaan pyörän selässä. Maaliskuun harjoitusajot ovat puhtaasti matka-ajoja, s.o. pyöräilyä ei saa missään tapauksessa ottaa näin aikaisin harjoitusajoina, — kovia ja lujia pyrähdyksiä on vältettävä. Kuntokäyrän kehitys seuraavien kuukausien kovien harjoitusajojen varalle on yhtä hyvä, vieläpä parempikin, jos »kiirehditään hitaasti», koska silloin ei kuntoutumisessa ole odotettavissa vähäisintäkään taka-askelta.
Selvä homma. Hidasta määräharjoittelua. Hän käyttää maaliskuun ulkoilmasta nimitystä "kevään voimakas ilma", ja tähän tulee hänen mukaansa rohkeasti totutella.
Nopeuttakin voi ainakin vähän kokeilla, mutta erittäin varovaisesti:
Jos tiesuhteet ja keli antavat myöten, voidaan — auringonpaisteisina päivinä + 2—30 C lämmössä — ajella vähän pitempikin matka ja hieman suuremmalla nopeudella. Tämä seikka täytyy pyöräilijän itsensä osata päättää. Varminta kuitenkin on jättää tuo pitkä matka tekemättä, jos tietää sen mahdollisesti koituvan pahaksi harjoitukselle. Milloin tämmöinen pitkähkö harjoitusajo on suoritettu, on parasta ottaa ajo »takaisin» seuraavina pahoina päivinä, s.o. levätä, vaikka ohjelman mukaan pitäisikin jälleen lähteä kierrokselle.
Seuraavat lainaukset kuvaavat lisää maaliskuun harjoittelun kuormitustasoa.
Harjoituksissa ei vielä näin aikaisin saa milloinkaan ajaa itseään edes väsymykseen, saati uupumuksen rajamaille asti, vaan harjoitukset tulee ottaa varovasti. Jos heti alussa ajaa itsensä kuitiksi harjoitusajolla, kestää tavallisesti miltei viikon, ennen kuin moisen liian aikaisen, suorastaan epänormaalin »väsymystilan» saa pois, ja kestää toisen mokoman, ennen kuin henkinen tila jälleen palautuu entiselleen.
Joka on ajanut itsensä alkukevään innostuksessa sammuksiin, tietää parhaiten, kuinka saa ponnistella, ennen kuin jälleen pääsee normaalitilaan. Myöhemmällä, kesäajokuukausina, ei väsymystila harjoitusten jälkeen ole enää likikään niin vaarallinen, koska silloin jo on ruumiissa niin paljon harjoitusten antamaa elinvoimaa ja kuntoa, että kykenee paljon nopeammin ottamaan »hengen takaisin». Emme menetä harjoitushalua, vaikka menettäisimmekin joksikin aikaa tarvittavan ruumiillisen »kutsumuksen».
On todettava, että samaistun ylläolevaan neuvoon hyvin. Kerran jos toisenkin olen tehnyt ylpeänä omaan tasoon nähden äärimmäisen kovan harjoituksen, ja viettänyt harjoituksen jälkeiset viisi päivää vetelänä tehden vaan olemattomia palauttavia pikkulenkkejä. Omatkin aikaisemmat kokemukset kertovat, että kunhan on saanut kesän alkaessa saanut rennosti pari tuhatta kilometriä maantietä, palautuminen ja ajo sujuu kertaluokkaa paremmin.
Kuinka sitten pystyn annostelemaan tehon ilman syke- tai tehomittareita? Uskon, että pystyn haarukoimaan tarvittavan tehotason tuntemuksen mukaan ja hengitystä seuraamalla niin kuin Hellbergkin ohjeistaa. Tiedän jo sen fiiliksen, kun homma on ryöpsähtämässä käsistä. Kyse on siis yksittäisistä liiallisista överitreeneistä. Kilpakuntoilijalla ylirasitus johtuu varmasti yleensä yksinkertaisesti tehon liika-annostelusta ja muun elämän rasituksista. Uskon, että rajat ovat yksilölliset, ja ne on kunkin itse löydettävä. Samassa prosessissa itseluottamuksen taso nousee joka taas johtaa vahvaan itsevarmuuteen. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna on varmaankin parempi mennä hieman alle kuin hieman yli omien rajojen.
Hellberg tarkentaa pitempien lenkkien ajatusta vielä näin:
Maaliskuun kävely- ja ajoharjoitusten tarkoituksena on, kuten edellä jo on viitattu, totuttaa pyöräilijän elimistö talvilevon jälkeen jälleen ajoon. Kävelyyn ja muuhun liikuntaan on elimistö kyllä jo talven aikana tottunut, mutta ajo on alussa otettava varovasti, kunnes jälleen on pyöräilyyn totuttu. Maaliskuun loppupuolella voidaan jo jossakin määrin pidentää sunnuntaiharjoitusajon matkamäärää. Mahdottomuuksiin ei vielä mennä, esim. 75—80 km on sopivin matka, ja tämäkin ajetaan vasta maaliskuun loppuviikoilla.
Hellbergin mainitsemiin kilometrimääriin suhtaudun kyllä leväperäisesti, koska Lapissa on vielä lunta ja jäätä pitkälle huhtikuulle asti. Tosin on mainittava, etteivät etelä-suomalaisen maaliskuun ajo-olosuhteet 30-luvulla olleet aina juuri sen paremmat, esimerkiksi tuolloin tuskin pääsi nauttimaan nykyaikaisista kestopäällysteisistä teistä. Kansallisen tason kilpapyörän renkaat vastasivat ehkä nykyajan retki/kaupunkirenkaita, toisaalta taas ne saattoivat tuolloin rullata ihan hyvinkin kovapintaisella soratiellä. Kilpapyöräilijätkin saattoivat muuten tuolloin käyttää kotimaisia Suomen Gummitehdas Oy:n noin 35mm levyisiä Nokia-renkaita.
Jatkoa seuraa!
Joka tapauksessa tuntimäärien seuraaminen on kilometrejä luontevampaa, joten keskityn kevään aikana tuntien takomiseen. Nämä Hellbergin ohjeet ovat kyllä erittäin selkeät ja konkreettiset. Näillä eväillä on erittäin helppo lähteä toteuttamaan harjoittelua. Uusi harjoittelufilosofia on koetuksella heti toukokuun loppupuolella kun kilpailukausi alkaa (Oulujokiajo ja Terva-ajot). Loppukauden kilpailut ovat vielä auki.
Tässä vaiheessa tärkeintä on siis pitää yllä ruumiillinen kutsumus ja harjoitushalu!
Tietoa Nokian renkaista: Suomenmaa, 10.05.1931, nro 106, s. 10
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1920876?page=10
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot