Matka mestaripyöräilijäksi: Välitilinpäätös ja lisää Hellbergin ohjeiden tulkintaa

Olen nyt harjoitellut yli puoli vuotta Raul Hellbergin vuonna 1937 kirjoittamien harjoitteluohjeiden mukaan. (Lue taustaksi aiempia blogikirjoituksia viimeisen puolen vuoden aikana)

Takana on pohjoisen kaksi merkittävintä maantiekisaviikonloppua. Voi ollakin että työhön liittyvät asiat, arjen haasteet ja pyöräilytapahtumien puute aiheuttavat nyt sen, että loppukesän kilpailut saattavat olla aika vähissä. Katsotaan ajanko muuta kuin Fellscape-gravelkilpailun ja Oulun cx-kisat(jos ne järjestetään). Mutta vaikka pyöräilykausi on siis vielä kesken, voin jo tässä vaiheessa hyvin arvioida projektin menestystä.

Kuvaus talven 2023-2024 harjoittelusta

1930-luvun hengen mukaisesti tavallisen rannekellon lisäksi minkäänlaisia mittareita en siis käyttänyt. Kirjasin harjoitteluni kuulakärkikynällä päiväkirjaan. Kirjasin yksinkertaisesti harjoituksen keston ja tarkoituksen sekä oman tuntemuksen. 

Kirjattuja lenkkejä tuli viikoittain noin 7-10 tunnin edestä. Vaikka määrät jäivät tavoitteista eivätkä ne mitään kovin ihmeellisiä ole, niin tällaisiakaan määriä en ole tehnyt säännöllisesti varmasti yli kahdeksaan vuoteen. Vaikka pitkää, totaalista taukoa lenkkeilyyn ei ole missään vaiheessa tullut niin ainakin vuosien 2018-2022 aikana 4 tunnin lenkkiviikko oli saavutus.

Talven harjoittelu oli lähes kokonaan matalatehoista peruskestävyysharjoittelua, joka oli enimmäkseen kävelyä. Loput koostui jumppaamisesta ja lenkeillä tapahtuneista satunnaisista fiiliksenomaisista kiihdyttelyistä. Yhtään intervallia en ole kevään 2023 jälkeen tehnyt. Lenkkeily oli kaiken kaikkiaan hyvin epäkaavamaista ja lepopäivät määräytyivät työ- ja lapsiperhearjen pyörimisen mukaan. Huhti-toukokuussa aavistuksen kovempia lenkkejä tuli kerran viikkoon.

Kilpailullinen menestys verrattuna edelliseen vuoteen

Viime vuonna (2023) tilannehan oli se, että en pysynyt kategoria 2:n ajajien mukana Oulujokiajossa enkä myöskään Ahvenisto GP:ssä. Talvella ja keväällä 2023 harjoittelin kovatehoisia intervalleja ja erilaisia sekavauhtisia lenkkejä noin 3-5 tuntia viikossa. Onnistuin saamaan itseni viikkoja kestäneeseen lievään ylirasitus- ja alipalautumistilaan jo juhannuksen jälkeen. Kenties kovatehoisia lenkkejä oli kevään aikana liian usein ja muu elämän kuormitus oli liikaa. Loppukesän aikana peruskestävyyslenkkeily toi jalat takaisin ja kilpailin lokakuussa cyclocrossissa Kempeleessä kahdeksanneksi.

Tänä vuonna Oulujokiajossa olin ehdottomasti vielä talven jäljiltä liian ruosteessa ja vauhti tuli shokkina. Samassa lähdössähän oli kovia kategoria 1:n ajajia enkä ollut oikein ehtinyt Tervolan Kevätklassikon lisäksi tekemään kovatehoisempia harjoituksia sitä ennen. Huhti-toukokuun kylmissä ja kosteissa keleissä sain kuitenkin ajettua noin 900 kilometriä, joten perusajamiseen oli jonkinlainen tuntuma (vaikka nämäkin kilometrit jäivät tavoitteista).

Itse kilpailusuoritus ei ollut juurikaan sen parempi kuin viime vuonna; sijoitus oli sama, 30:s. Kuitenkin keli oli tuulisempi, viime vuoden aika (3,02.16) parani hiukan (2,58.37) ja jäin kärjelle yli 12 minuuttia vähemmän tänä keväänä. Putoaminen kärkiporukasta tapahtui suunnilleen yhtä nopeaa molempina kertoina mutta uskon, että parantunut peruskestävyys ja kevyemmät harjoitustehot auttoivat palautumaan alkuputoamisen jälkeen ja loppuosuuksien aikana pystyin jollain tavalla osallistumaan jämäporukoissa ajamiseen. Viime vuonnahan tällainen suorituksen aikainen palautuminen ei toiminut ollenkaan, pääjoukosta putoamisen jälkeen jalat kuolivat täysin enkä pysynyt takaatulijoidenkaan vauhdissa enää mukana. 

Terva-etapeissa Muhoksella pääsin 77km maantieajossa kat 2 -pääjoukossa maaliin ja samoin toisena päivänä kortteliajoissa. Mihinkään vetotöihin en kuitenkaan juurikaan pystynyt osallistumaan eli matkaa mestaripyöräilijäksi on vielä. Positiivisesti ajateltuna voinen pitää jonkinlaisena saavutuksena sitä, ettei mitään täydellistä tyrmäystä tullut.

Merkittävintä on kuitenkin se, että harjoittelu on ollut henkisesti helppoa ja mielekästä. Vaikka treeni on tuntunut välillä liiankin helpolta ja kevyeltä, on se selvästi vienyt kuntoa jollakin tavalla eteenpäin. Pieniä mutta ihan konkreettisia edistysaskelia on tapahtunut. Sydäntalven ahkera kävely tuntui todella tuovan jonkinlaista peruskuntoa, palautumiskykyä ja niitä kliseisiä "pohjia". Jos olisin toteuttanut Hellbergin ohjeita paremmin, harjoitellut enemmän ja tehnyt huhti-toukokuun aikana vain muutaman kovemman harjoituksen lisää, olisi pyörä saattanut kulkea paremmin kilpailuissa. Tuntuu, että yritystä tuli jätettyä talvella pöydälle monenkin asian suhteen.

Joka tapauksessa totesin, että alkukausi ei ollut katastrofi, joskaan ei myöskään mikään supermenestyksekäs. Pelkäsin kevään aikana, että kävely olisi ollut liian tehotonta ja että se ei sen takia tukisi pyöräilyssä kehittymistä juuri millään tavalla. En ollut varma edes siitä, millä sykealueella liikuin kävelylenkeilläni, joten oloni oli erittäin epävarma. Välillä ajattelin, että pyöräilykaudesta tulee täysi floppi. Metodit kuitenkin siis ovat vaikuttaneet toimivan jopa hieman yllättävänkin hyvin näihin pelkoihin nähden. Siihen nähden, että kovat harjoitukset jäivät hyvin vähiin, samaan ja hitusen parempaan suoritukseen yltäminen oli jopa jonkinlainen yllätys.

Raul Hellbergin ohjeiden tulkintaa pidemmällä tähtäimellä ja soveltamista

On tässä välissä syytä tarkastella hieman laajemmalla perspektiivillä Raul Hellbergin ohjeita. Hellberg puhuu jonkun verran harjoittelun kaavamaisuudesta ja sen lisääntymisestä, kun aloitteleva pyöräilijä on alkuvuosien jälkeen kehittymässä kohti mestarin asemaa. 

On välillä epäselvää, milloin hän puhuu nuoresta urheilijasta ja milloin vasta aikuisiällä aloittavasta henkilöstä. Joka tapauksessa seuraavaksi kuitenkin lainauksia kirjan kohdista, kun hän antaa ohjeita "aloitteleville":

Nuoret pojat, te, jotka haaveilette kerran vielä saavutettavista loistotuloksista, voitoista ja kuuluisuudesta —, antakaa ajan hiljaa kulua ja odottakaa oikeaa hetkeänne, ennen kuin aloitatte. Jos tuo hetki antaakin hieman odottaa itseään, sitä paremmin olette sitten valmistautuneet sitä vastaanottamaan. Luopukaa kaavamaisesta harjoittelusta, jättäkää raskaat harjoituskuurit kokeneille tekijämiehille. Retkeilkää sen sijaan niin paljon kuin voitte. Saatte ajella pyörällänne pitkiäkin matkoja, mutta älkää ottako tätä ajelua missään tapauksessa liian kovaa ja lujaa. Osallistukaa silloin tällöin kevyempiin ja vähäisempiin kilpailuihinkin, mutta älkää ajako itseänne »loppuun». Vasta kahden kolmen vuoden tottumuksen saatuanne on elimistönne kehittynyt sille asteelle, että voimme ryhtyä puhumaan varsinaisten harjoitusten järjestelmällisestä aloittamisesta.

... Tulokset ovat aina myöhemmin paremmat ja harjoitushalu suurempi, jos on aloittanut hitaasti ja ikään kuin leikitellen. Kova, kaavamainen harjoittelu kuluttaa liiaksi miestä ja hänen harjoitteluintoaan.

... Alokkaalle on tämä seikka alkuvuosien hankaluuksissa kaikkein tärkeintä: ensin pitää hankkia hyvä ajotaito ja vasta sitten aloittaa kovan vauhdin tavoittelu. Jos alusta alkaen aletaan tavoitella nopeutta, kehitys menee auttamattomasti väärään suuntaan ja tulokset antavat odottaa itseään. Kovasti voivat ja osaavat kaikki ajaa, joilla on pyörä ja kaksi nuorta jalkaa, — tietysti tiettyyn asteeseen saakka —, mutta on jo harvinaisempaa, että opitaan ajamaan peruuttamattoman varmasti ja siitä huolimatta aina kovaa; se osoittaa ilmeisiä kilpapyöräilijän lahjoja.

... Kuta pitemmälle pyöräilijä kehittyy, sen kaavamaisemmat harjoitukset hänen on omaksuttava. Hankittuaan pitkillä, retkeilyntapaisilla maantiematkoilla itselleen kunnollisen kuntopohjan, hän kestää jo kaavamaisen harjoittelun raudanlujan »prässäyksen» harjoitteluhalun tai -kunnon siitä sen enempää kärsimättä. Kaavamainen harjoittelu ei ole hänelle enää vahingollista, niin kuin se olisi ollut alussa, vaan suorastaan välttämättömyys, jos hän haluaa päästä sellaiseen kuntoon ja kilpailukestävyyteen, jota ylipitkät, rasittavat maantiekilpailut edellyttävät.

... Seuraavat valmennusohjeet ja -neuvot ovat tarkoitetut kehittyneimmille pyöräilijöille, siis sellaisille, jotka jo ovat voittaneet muutamia kilpailuja ja tarvitsevat avukseen hyviä neuvoja ja harjoitusohjeita.

Toisaalta hän kuitenkin painottaa, että hänen ohjeensa eivät ole välttämättä kaikille edes kaikilta osiltaan sopivat, vaan ne on otettava yleisinä ohjeina.

Mitä siis sitten tarkoittaa Raul Hellbergin mukainen kaavamaisuus? Joku voisi kysyä, mitä se sellainen kaavamaisuus on, jonka kaavat eivät ole universaalit, vaan vaihtuvat ihmisestä toiseen? Insinöörimäisesti ajateltuna voisi aivan loogisesti kysyä, onko olemassa jotain peruskaavoja, jolla kaava tai yhtälö muodostetaan? Olisi siis tarvetta eräänlaiselle "urheilun MAOL-taulukkokirjalle", peruskaavoille, josta voisi johtaa kaikki loputkin kaavat, jolloin harjoittelu voitaisiin supistaa puhtaaksi matematiikaksi. 

Tämä taitaa kuitenkin olla taas harhapoluille menevää ajattelua. 

Hän yhdistää kaavamaisuuden suoraan "prässäykseen". Teen johtopäätöksen, että kaava on yksinkertaistettuna rasituksen ja palautumisen suhde ja sen soveltaminen käytäntöön. Kaava ei ole mitään eksakteja numeroita tai vaikeaselkoisia yhtälöitä, vaan itsetuntemuksen kautta syntyvä asiantuntemus itsestään. Voittamisen kuntoon pääsemisen abstrakti kaavajärjestelmä on siis jokaisen kehitettävä itselleen. Kaavan muuttujia voisivat Hellbergin mukaan olla harjoitusten rytmitys ja kunkin harjoituksen kesto ja perusteema, kokoajan muistaen pieni prässäys, paine, joiden synonyyminä voisi olla myös nousujohteisuus, josta puhutaan paljon nykyäänkin.

Hellbergin ohjeita tarkasteltaessa on unohdettava kaikki nykyisten teho- ja sykemittareiden antama datamäärä, joka antaa kaava-sanalle nykyään hieman eri vivahteen kuin 1930-luvulla. Sana "kaava" on siis nähtävä ja ajateltava eri tavalla; termi "kaavamainen harjoittelu" näyttää itse asiassa hyvin erilaiselta nykyajan tieteellisteknologisessa maailmassa. Hellbergin ajan kaava on enemmänkin suupiirteinen sapluuna joka on muodostettu joukosta hyviä neuvoja. Se on matematiikan sijasta romantiikkaa, enemmän taidetta ja intuitioa kuin tiedettä ja faktaa!

Hellbergin simppelit sapluunat tulivat mieleeni, kun tämän vuoden Unbound -kilpailun voittaja Lachlan Morton kertoi harjoittelustaan Ted Kingin podcastissa. Lachlan paljasti lisäävänsä harjoitteluunsa rakennetta ("structure") vain kaksi kertaa viikossa, mutta silloinkin hänen mielestään tympeiden mäkivetojen ja intervallien sijaan hän valitsee mieluummin paikalliset pikkukisat ja vauhdikkaat porukkalenkit joissa on parempi mahdollisuus hauskanpitoon. Muiden viikon pyöräilyharjoitusten ainoa ohje on esimerkiksi yksinkertaisesti tyyliin: "älä aja tänä päivänä yli kahdeksaa tuntia". Hän sanoo valmentajansa suurimman arvon olevan urheilijan henkisen puolen kehittäminen ja itsetunnon vahvistaminen. Lachlan väittää eräässä uransa vaiheessa joutuneensa hakoteille, kun tietynlaisen treenin toteuttaminen edellytti koko päivän lenkin suunnittelemista sen treenin ympärille. Nykyään hän ajattelee, että treeni tulisi toteuttaa vain ajamisen sivutuotteena.

Tiivistelmä

Olen ollut innoissani tästä hankkeesta koko ajan. On vapauttavaa olla miettimättä ja uskoa yhteen pyhään neuvonantajaan. Se, että onko kyseiset neuvot täydellisiä tai edes hyviä, tuntuu tällä amatööritasolla lähes sivuseikalta. Kun poukkoilu on minimissään ja usko omaan prosessiin pysyy lujana niin koko touhu on kestävimmällä pohjalla. Todelliseen urheilulliseen kehittymiseen kun tarvitaan vuosia eikä kuukausia, ja silloin homma täytyy olla aidosti itselle sopivaa ja mielekästä. 

Tunnustan, että amatööripyöräilijän arkihaasteet kuten perhe ja työ luovat tähän hankkeeseen aika paljon muuttujia. Kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen kokeilu, jota ei ole rehellisyyden nimissä tarkoituskaan ottaa minään tieteellisenä kokeena. 

Vaikuttaisi siltä, että projektin todelliset hyödyt ovatkin olleet henkisellä puolella. Tämähän on tietenkin harha, sillä ihmisen dualistinen kahtiajako henkiseen ja fyysiseen kokonaisuuteen on tiede osoittanut myytiksi. Ihminenhän on vain yksi biologinen kokonaisuus, eläinlaji, joka on hermostonsa orja ja vallitsevien olosuhteiden armoilla ilman vapaata tahtoa. 

Silti uskon että hengen lisääntynyt voima jalostuu lopulta myös ruumiin hyödyksi!

Tutkimuksen jatko

Matka mestaripyöräilijäksi -projekti ei ole vielä ohi. Hellbergin kirjan suurimpia pihvejä olikin kilpailukauden harjoitteluohjeet, joita en ehtinyt edes kunnolla lähteä toteuttamaan, koska toukokuun kilpailut tulivat niin nopeasti.

Kertaan, analysoin ja toteutan Hellbergin kilpailukauden harjoitteluohjeita vielä kesän aikana. Kerään tuntemukset ylös syksyn viimeistä analyysiä varten. 

Lehdistötilaisuus ja Oulujokiajon jälkipyykki

Oulujokiajon jälkeiseltä Rukan harjoitusleiriltä

Oulujokiajossa taistelusuunnitelmana oli pysyä viimeiseen asti pääjoukon mukana ja kärjen tuntumassa. Kuten kaikki jo tietävät, se ei onnistunut. Taistelumieli ei ole viime aikoina ollut mukanani. Sen lisäksi, että tulokseni Oulujokiajoissa on jälleen huono, niin käytökseni on ollut asiatonta ja tiimipelaajakykyni eivät ole pelkästään olemattomat, vaan negatiiviset. Lisäksi taloudelliset vaatimukseni kuten vapautus jäsenmaksusta ovat kohtuuttomia tulokselliseen tasooni nähden. Olen siis täysin tietoinen siitä, että olen seuralle mainehaitta ja taakka. Täten on seuran kanssa yhteisesti sovittu, että laitan vireille anomuksen erota seurasta, jätän kilpapyöräilyn ja panostan jatkossa henkilökohtaiseen perhe-elämääni, raittiusseuran toimintaan ja pihaistutusteni hoitoon.

Luin nämä seuran sihteerin tökerösti kirjoittamat sanat suoraan paperilta lannistuneella äänellä. Tunsin seurajohdon ja median omahyväiset ja ivalliset katseet. Vaikka elämäni punainen lanka on vääryyden kokeminen, niin tällä kertaa oli läsnä tunne, että kaikki tämä oli ansaittua; suoritukseni Oulujokiajossa oli niin häpeällisen huono kaikkiin odotuksiin nähden. Mutta pimeyden enkelit myhäilivät, kun armoa anova tuhlaajapoika palasi kotiin ikääntyneenä ja perintö haaskattuna; huippukilpapyöräilijän ja kansallissankarin lahjat valuivat hukkaan holtittomalla ja kurittomalla elämällä ja edes piiritason kilpailut eivät enää ota onnistuakseen.

Tällä kertaa en tuntenut vihaa. Katumus ja häpeä turruttivat aivoni, enkä ymmärtänyt että tosiasiassa kuitenkin koin jälleen vääryyttä! Tällä kertaa käytettiin hyväksi perustavanlaatuista kyvyttömyyttäni määrittää ihmisarvoni kilpailujen ulkopuolella. Huonon sijoituksen ja sitä seuraavan henkisen romahdukseni myötä minua voidaan helposti manipuloida suostumaan mihin tahansa, kuten vaikka lopettamaan koko urheilu. Krooninen epäonnistumisen pelko ja hyväksynnän jatkuva tarve ovat valuvikaisen ihmisraunion ikuisia akilleen kantapäitä ja kasvojen menetys onkin ylitsepääsemätön painajainen.

Seurasi joukko kysymyksiä medialta. Onko tämä siis pitkän ja vähäpätöiseksi jääneen amatööriurasi loppu? Aiotko ajaa oman seuran kyläkisoja ja tulevia Tervolan Kevätklassikko-kuntoajoja? Jäätkö talkoolaiseksi? Vastasin henkisesti poistuneena latteuksia ja ympäripyöreyksiä.

Seurasi kysymys, jota olin alitajuisesti pelännyt: Nyt kun olet luovuttanut, oletko pettynyt tai epäonnistunut?
Vasta tämän kysymyksen myötä nostin katseeni muistiinpanoista ja muistin Raul Hellbergin sanat 1930-luvulta; "Kilpailun lahjomaton laki on, että vain yksi voi voittaa — mutta mies ei ole hävinnyt niin kauan, kuin hän ei sitä tunne omassa itsessään."

Pyyhkäisin sanelemani lausunnon ja eroanomuksen lattialle seurajohdon pullistuneiden silmien alla ja nousin seisomaan rinta röyhistyneenä ja nyrkki pystyssä. Julistan; ei, vielä kerran on tunnettava voiton euforia! Vielä on ponnistettava tappion syvänteestä ja penseät pimeyden enkelit on jätettävä murheen alhoon! Tarvitsen lisää kilpailuja, entistä kovempia harjoituksia ja ankarasti kilometrejä, lisää tukaluutta ja raakaa häviämistä niin kauan kuin vähäinenkin henki pihisee keuhkoissa! Raittiusseura ja pihaistutukset jäävät vielä toissijaisiksi, elämän suola on nyt amatööriurheilu ja vielä on päästävä piirikunnalliselle tasolle ja mestaripyöräilijäksi!

Nöyrryn pyhän polkupyörän edessä, otan elämän ohjaustangon omiin käsiini ja siinä ainakin taas ohitsekiitävän hetken aikaa pilkattu ja halveksittu ihmisen kuori on jälleen vapautettu kahleista ja on voimainsa tunnossa!

Ensi viikonloppuna on Oulun Terva-ajot ja jälleen uusi näytön paikka.

Elämän kurjuus