Esittelykirjoitus — Blogi kivisestä matkasta mestaripyöräilijäksi

Tämä maantiepyöräilyblogi on tehty rakkaudesta lajiin. 

Ei kuitenkaan sellaisesta romanttisesta rakkaudesta, josta voisi kertoa ruusuisia tai edes eroottisia tarinoita. Kirjoittajan 20 vuotta kestänyt suhde kilpapyörään on teennäinen, monimutkainen, ahdistava ja monin tavoin ongelmallinen. Molemminpuolinen lähestymiskielto olisi paikallaan. Nuoruuden viaton harrastus on kasvanut minipossun tavoin nyt piinaavaksi ja vastenmieliseksi siaksi. 

Pyörä tuo pelkoa henkilökohtaisesta häpeästä ja nöyryytyksestä. Ylpeän ja ryhdikkään urheilijan identiteetti romuttui ja tilalle tuli nuijittu surkimus. Häviö kilpailussa oli häviö elämässä. Todellinen henkinen itseruoskinta alkoi jälkeenpäin – ristiriitaisesti vasta kaikkien niiden fyysisten harjoitusten ja aktiivisimman uran päätyttyä.

Pyörä ei tuonut sitä mitä se lupasi – utopia onnellisuuden omenapuusta jäi häilyväksi haaveeksi. En päässyt huipulle; puu ehti kuin silmänräpäyksessä kasvaa ulottumattomiin. Tilalle jäi pelkästään puun juurella lamaantunut seisoskelu nolon värinen kastelukannu kädessä.  Olikin yhtäkkiä nöyrryttävä ja poimittava nautinnon ja onnellisuuden hedelmien mätäiset jämät itse itselleen. Oli siis kyykistyttävä yhdessä muiden pyrkyreiden ja ruman rahvaan kanssa, pahoiteltava pyllistämistä ja varottava selkäänpuukottajia! Maahan tippuneet toukansyömät palaset eivät houkutelleet, enkä periaatteen vuoksi halunnut tyytyä rahvaanomaisiin marjoihin ja vihanneksiin.

Olivatko lupaukset todella pyörän ääniä vai oliko pyörä todellisuudessa vain sairaan kilpailukeskeisen yhteiskunnan kirjekyyhkynen? Kyyhkynen, joka houkutteli jahtaamaan huippu-urheilun pinnallisia rikkauksia, julkisuutta ja ihailijoita? Kirje, jonka uljaat valheet saavat nuoret urheilijat pönkittämään kansakunnan ja yhteisön heikkoa itsetuntoa? 

Koko hedelmäpuun utopia oli harha; pyörä oli väärä profeetta, joka houkutteli palvomaan lopulta vain sitä suurinta epäjumalaa, rahaa! Tällä ihmisten keksimällä henkiolennolla on antaa vain yksi elämänkäsky; tulos tai ulos. Paholaisia ja talouden rattaiden jarruja ovat onnellisuus ja kohtuullisuus. 

Suhteessa pyörään on myös vihaa ja katkeruutta. Pyörä näytti antavan mahdollisuuden voittoihin, kunniaan ja menestykseen – se vaikutti olevan kuin pysyvä ja ikuinen onnellisuuden injektio suoraan suoneen. Tikapuut olivat kohdallaan mutta nihilistinen ja kiero maailma pystytti ne ja saman tien painosti laittamaan ne polttopuiksi. Vaihtoehtoinen persoonani lähti etsimään tulitikkuja.

Vuonna 2010 Kuusamon kentällä rata-ajoissa. (Kuva Jaana Pesonen)

Mutta mitä muuta tällä turmeltuneella maailmalla oli tarjota tilalle muuta kuin pinnallisuutta, ahneutta, juoruilua ja turhuutta? Ei yhtään mitään! Minulle pikkuhiljaa selvisi, että vain kärsimys tuottaa tunteita ja ilman sitä nautinto menettää merkityksensä. Tajusin, että hedonismin tie vie ahneuden kautta rappioon. Opin, että dopamiinia tulee käyttää säästäen; mitä suurempi kärsimys, sitä suurempi hyvinvointi. Askeettisen kurjuuden sietokyvyn kehittäminen onkin elämän voimalle ensisijaista.

Hukkaan heitettyjen vuosien takia urheilulliset voitot ovat karanneet yhä kauemmaksi. Lehdistö, tukijat ja kannustajat ovat kaikonneet ja ketään ei kiinnosta sijoitukseni. Olisikohan sen kuulunut kokoajan ollakin näin ihanaa?

Jotain on kuitenkin tehtävä, koska sisäinen rauha puuttuu. Sateenkaaren päässä on oltava maaliviiva ja jonkinlainen ihmisyyden lopullinen tavoite; pysyvä onnellisuuden tila ja päässä olevien äänien hiljentyminen. Tällä ihmisyyden korkeammalla tasolla sisäiset ja ulkoiset demonit on voitettu vahvan irtioton voimin. Päänsisäisen taustakohinan hiljentäminen onnistuu vain mielentilan taajuuden vaihdolla. Pyörä on ratkaisu kaikkeen.

Vuonna 2023 Kempeleen cyclocross-kisat. (kuva Juhani Saario)

Tätä tuskaisaa ja ristiriitaista elämän tarkoituksen etsimisen prosessia urheilun avulla on tarkoitus raportoida tähän blogiin. Lukijoilta vaaditaan henkisyyttä, uskallusta ja taiteellista sielua. Watti-, syketietoja tai muuta nörttimäistä urheiludataa ei ole tulossa. Olet kohdeyleisöä, jos saat kieroa nautintoa junakolarin kaltaisten katastrofien hidastetusta katsomisesta. Toivottavasti tulet saamaan tyydytystä ja lohtua näistä kurjuuden kuvauksista.

Kirjoitan tätä Rovaniemellä marraskuun kaamoksessa vuonna 2023. Peruskuntokausi on aloitettu raivolla.