"… pyöräilijä ei varsinaisesti harjoitusmielessä tee ensinkään sisäharjoituksia. Sisäharjoitusten tarkoituksena on ainoastaan, pitää kilpailijan ruumis notkeana ja hyvässä kunnossa." Raul Hellberg, 1937
Raul Hellbergin "Pyöräily"-kirja vuodelta 1937 tarjoaa opastusta myös sisäharjoitteluun. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, olen lupautunut harjoittelemaan vuoden ajan Hellbergin oppien mukaisesti. Tiivistän tähän postaukseen Hellbergin kirjan ajatukset pyöräilijän sisäharjoittelusta, joka hänen mukaansa käytännössä tarkoittaa voimistelua.
Voimisteluun Raul Hellberg kertoo urallaan käyttäneen tuolloin hyvin tunnettua mutta nykyään laajalti unohdettua ns. Müllerin järjestelmää. Learntomuller.com -sivusto kertoo, että tanskalainen urheilija Jørgen Peter Müller kirjoitti kuuluisat voimisteluohjeensa vuonna 1904, ja että kirjaa myytiin hurjat 2 miljoonaa kopiota ympäri Eurooppaa. Nykyään Müllerin ohjeet ovat vapaasti tutkailtavissa em. sivustolla.
1800-lukua ja varhaista 1900-lukua on luonnehdittu kaksinaismoralistisena aikana. Kaikenlainen riettaus ja irstailu tuomittiin jyrkästi vaikka todellisuudessa sitä tapahtui kaikkialla. Jopa oman kehonsa katseleminen piti kokea häpeälliseksi. Müller uskaltautui näyttäytymään nudistinomaisen korskeasti pikkuhousuissaan lehtien sivuilla. Tällainen nähtiin paheksuttavana ja jopa pornograafisena. Tästä kohusta huolimatta tai juuri sen ansiosta hän sai myytyä hyvin kirjaansa nimeltä ”My System” (eng.). Kirjan ohjeiden mukaan kotona suoritettava kaavamainen voimisteluharjoitusrutiini kesti 15 minuuttia. Tuolin lisäksi painoja tai mitään muutakaan välineitä ei tarvittu. Voimistelun jälkeinen kylmä suihku oli suositeltavaa, ja Müllerin systeemin mukainen elämäntapa kuului muutenkin olla askeettinen vailla rappiollisia mukavuuksia.
Suomessa Müllerin voimistelu tunnettiin tuttavallisesti "mylleröintinä", jota ihannoitiin kansalliskirjastosta löytyvien artikkeleiden perusteella sekä TUL:in että SVUL:in piireissä erityisesti 1910-luvulla.
Hellberg kuitenkin totesi kirjassa, että hän on siirtynyt pikkuhiljaa primitiivisen voimistelun eli perusvoimistelun pariin. Tällaisen voimistelun rakennetta hän ei erityisemmin avaa, vaan toteaa vain, että sen ”liikesarjat vastaavat erinomaisesti tarkoitustaan pyöräilijän tarvetta silmällä pitäen”, ja että ”liikkeet ovat löyhiä, irroittavia ja luonnollisia” ja vähemmän kaavamaisia.
Hellberg voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1923, joten onkin ihan loogista, että hän uransa alkuaikoina harjoitti "mylleröintiä", ja siirtyi sittemmin muunlaiseen verryttelyyn ja nk. perusvoimisteluun. Luen rivien välistä, että hän sai vaikutteita esimerkiksi Antwerpenin vuoden 1920 olympialaisissa läpimurtonsa tehneen juoksija Paavo Nurmen harjoittelusta, johon kuului irroitteleva ja eläväinen hyppely ja voimistelu.
Voidaan ehkä myös ajatella, että Hellbergin perusvoimisteluun siirtyminen tuli seurauksena kansallisesta pyrkimyksestä kehittää sotilasvoimistelua suojeluskuntien ja SVUL:in kautta. Ns. porvarilliset lajiliitot kuten SVUL, jonka alalaji pyöräily vuoteen 1931 asti oli, toimivat tiiviissä yhteistyössä suojeluskuntien kanssa. Isänmaallisuus ja maanpuolustus olivat merkittäviä arvoja ”valkoisen” Suomen yhteiskunnassa. Pyöräily oli SVUL:in alainen jaosto, ja Hellberg itse oli järjestöaktiivi.
Aino Sarje on kirjoittanut saksalaisvaikutteista suomalaisessa sotilasvoimistelussa. Hänen mukaansa muun muassa ”suojeluskuntajärjestön voimistelun ja urheilun ylin päällikkö, voimistelunopettaja K. E. Levälahti oli myös Suomen voimistelujoukkueen johtajana Antwerpenin (1920) ja Berliinin (1936) olympiakisoissa”. Levälahti oli käynyt hakemassa vaikutteita Saksasta ja Tanskasta ja yhdisteli näiden erityyppisiä voimistelumuotoja elävämmän ja liikkuvamman sotilasvoimistelun, jolla sopi kouluttaa suuria joukkoja kansanomaisemmin.
Samaan aikaan Levälahden vaikutuksesta saapui Suomeen nk. primitiivinen voimistelu eli perusvoimistelu, jonka ajateltiin olevan oiva keino torjua teollisuustyöläisten ryhti- ja kankeusongelmia. 1920-luvun aikana koulutettiinkin eri puolille Suomea satoja voimistelunohjaajia uusien oppien mukaan.
Painonnosto voimistelun apuna?
Voimistelun vaihtoehtona tai apuvälineenä ei tuohon aikaan oikein ollut voimaharjoittelu raskaiden painojen kanssa. Yleinen ilmapiiri taisi olla voimaharjoittelua ja painonnostourheilua vastaan. Lääketieteellä oli välillä vakuuttavan tuntuisia väitteitä painonnoston kaikenkattavista terveyshaitoista. SVUL:in äänenkannattaja Suomen Urheilulehti kirjoitti näistä mm. sydämeen kohdistuvista terveyshaitoista 09.01.1913 eikä tehnyt jyrkän kielteistä kantaansa painonnostoon epäselväksi;
"Ajat, jolloin voima yksinään piti herruutta, ovat menneet. Tänään ratkaisevat nopeus, vikkelyys, henkinen vireys j.n.e. Mitä esim. hyödyttää sodassa 120 kg. punnertaja karhunvoimineen, kun kyseessä on hyökkääminen ja pajunettisota rinta rintaa vastaan? Vikkelä, kevyt mies kykenee nopeasti hyökäten ja juonitellen antamaan kuusi työntöä, joista ainakin yksi on vaikuttava, ennenkuin toinen kaksi. Voima yksinään ei hyödytä silloin, kun miehen on oteltava miestä vastaan." ... "Suomessa ei painonnosto raskaita painoja käyttäen enää ole suosittu urheilu ja järkisyistä. Harjoittaminen pienillä painoilla on taas aivan toinen asia." https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/878670?page=7 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Nyrkkeilyn parissa Työväen Urheiluliiton vastavoima Suomen Nyrkkeilyliitto oli myös painonnostoa vastaan ainakin vuonna 1928. Nyrkkeilyliiton virallinen äänenkannattaja Miesten Lehti vieraili tuolloin painonnostokilpailuissa, eikä arvostanut painonnostoa lajina laisinkaan;
"Näin maallikon mielestä ei painonnostoa voine pitää varsinaisiin terveydellisiin urheilulajeihin kuuluvana." ... "Eräs toinen nostaja oli jo ennättänyt saada muutoin sopusuhtaisen, vaikka hiukan matalan vartalonsa pilalle. Suuret lihaspallot pulpahtivat esille hänen ruumiissaan siellä täällä silloin kuin hän jännitti ruumiinsa nostoon. Oli kauheata nähdä sellaisia vailla kaikkea oikeata muotoa ja terveyttä olevia lihaksia. Aivan sileässä paikassa alaraajojen ulkopuolella reiden korkeudella nähtiin hänen jännittäessään suuren omenan kokoinen pallo kummallakin puolella. Kun lihas muuttuu tuollaiseksi, täytyy pitää sitä hommaa, missä se on sellaiseksi muodostunut, suorastaan raakana ja hyljättävänä." nro 16, s. 49 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/861518?page=49 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Toisaalta ainakin painipiireissä 1910-luvulla painonnosto oli tiettävästi käytössä oleva harjoittelumuoto. Seuraava lainaus tulee 1910-luvun painijamestarilta ja kommunistilta August Jokiselta. Jokiseen liittyy kiehtova tarina historian ensimmäisestä amerikkalaisen kommunistipuolueen järjestämästä näytösoikeudenkäynnistä(Wikipedia) vuonna 1930, jonka seurauksena mies häädettiin Amerikasta ja ajautui Viipuriin valmentamaan painia. Lainaus vahvistaa, että myös painissa painonnosto harjoittelumuotona ainakin jossain määrin menetti suosiotaan, ja että voimistelun tärkeyttä on korostettu koko kuluneen vuosisadan alkupuolen.
"Eivät entisajan suurpainijat näin kevyesti harjoituksia ottaneet kuin nykyiset tekijämiehet. Silloin harjoiteltiin säännöllisesti ja lujasti viikottain. Sillat on saatava murtumattomiksi ja voimia on kehitettävä. Painonnosto esim. on nykyään melkein kokonaan jäänyt syrjään. Se on kuitenkin välttämätön asia painisalissa. Painojen avulla kehitetään voimia ja lihasten jäntevyyttä. Painimatolla muokataan taitoa. Voimistelulla taasen norjennetaan ruumista. Säännöllinen kotivoimistelu on painijalle jokapäiväistä leipää." Karjala, 15.04.1937, nro 100, s. 9 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2005027?page=9 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luultavasti Müllerin kaltainen solakka, terveyttä ja elinvoimaisuutta uhkuva kehonmalli oli eräänlainen elämäntavoite monelle 1900-luvun alussa. Keho näyttäytyi esteettisenä siitä näkökulmasta, mitä se edusti; terveyttä, työkykyä, sotilaallisuutta, vähintään kohtuullista raittiutta, pitkää ikää ja toiminnallisuutta. Kaikenlainen voimistelu ilman raskasta suorittamista sopii tällaisen ihanteellisen ihmisen aktiviteetteihin hyvin. Tällainen ideaali oli hyvin erilainen kuin 2000-luvun tavallisen proteiinituotteita käyttävän kuntosalikuntoilijan unelmakeho, joka korostaa mahdollisimman suuria lihaksia, erottuvaa sixpackiä, ja suurien painojen liikuttamista.
Voimistelun vaikutukset ja hyödyt
Hellberg korostaa joka tapauksessa voimistelun vähäpätöisyyttä suorituksen kannalta. Hän uskoo sen ehdottomasti tuovan hyötyjä, mutta vaikuttaa siltä, että hän ajattelee niiden olevan hieman abstrakteja ja ehkä enemmän yleisen terveyden ja ryhdin kautta ilmi tulevia kehon toiminnallisuuden parannuksia.
Pyöräilijän lihaskuntoharjoittelusta ja sen vaikutuksesta suoritukseen kiistellään jonkin verran edelleen. Nykytietämys ei ole vaikuttanut tuovan juuri sen enempää faktatietoa; osa valmentajista vannoo sen tuovan lisää puhdasta suorituskykyä ja tehoa esimerkiksi ylämäkiin, osa toteaa sen lähinnä pienentävän loukkaantumisriskejä ja vahvistavan yleistä toiminnallisuutta. Tämäkin on aihe, josta voidaan muodostaa teorioita mutta josta on vaikea tehdä mitään kattavaa tieteellistä tutkimusta käytännön tasolla. Joka tapauksessa se johtopäätös voidaan tehdä, että järkevästi tehtynä lihaskuntoharjoittelusta on yleisesti ottaen pelkkää hyötyä pyöräilijälle.
Hellberg toteaa, että voimistelun muodolla ei juuri ole merkitystä. Hän itse suosittelee voimistelemaan kerran päivässä 5-10 minuuttia. Vaihtoehtona voi pitää myös nuorallahyppelyä. Tarkkaa kaavaa ja liikesarjoja hän ei määrää ja toteaa, että sen tulisi olla kuitenkin mielellään luonnollista urheilijayksilölle. Vapaaehtoista sivutyötä, ei pakollista ”junnaamista”, ei kaavamaisuutta. Kuinka vapauttavaa!
Ymmärrän Hellbergin kirjoitukset niin että minun ei tulisi jumpata suorituskykyä ajatellen, vaan yleisen toiminnallisuuden. Sisäharjoittelun vähättelemiseen liittyy myös muualla hänen kirjassaan mainittuun ulkoilman tarpeen tärkeyteen; Hellbergin mukaan pyöräilijä tarvitsee talvellakin jatkuvasti raitista ulkoilmaa tottuakseen siihen ja jaksaakseen kevään rankemmat ulkoharjoittelut.
Hellbergin oppien mukainen treenauksen tilannepäivitys
Henkilökohtainen treenivuoteni Hellbergin neuvojen mukaan etenee. Hellbergin opit ovat siis voimistelun kannalta vain epämääräisiä suosituksia. Joulukuussa aloitin tekemään kotona ja kuntosalilla liikkuvuusharjoituksia, moninivelliikkeitä, keppijumppaa ja varovaisia kevyillä painoilla nostoja keskittyen tekniikkaan ja erityisesti heikompien lihasten ja keskivartalon aktivointiin. Olen pikkuhiljaa opettelemassa myös Müllerin liikkeitä päivittäin. Uskon, että tästä kaikesta on itselleni hyötyä, koska jumppaaminen on jäänyt viime vuosina vähän vähemmälle, vaikka vähän aiempaa kuntosali- ja jumppataustaa minulla onkin.
Hellbergin oppien mukainen off-season ei siis ole kaavamaista tekemistä vaan jumppaamista fiiliksen mukaan. Sopii minulle! Tätä olen soveltanut ja toteuttanut yhdessä matalatehoisen peruskestävyysharjoittelun, pääasiassa kävelyn, kanssa. Kokemukset ovat tässä vaiheessa pelkästään positiiviset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti